Otetaanpa tarkasteluun aihealue jota ei yleensä käsitellä kuin katsojan pään sisällä kaikessa hiljaisuudessa. Aina aika ajoin ilmestyy elokuvia joiden kohdalla ei kiitossanoja säästellä ja palkintopöydät notkahtelevat äänien määrästä. Monesti käy kuitenkin niin että elokuva ei toimi ja tuntuu suoraan sanottuna huonolta, teennäiseltä, masentavalta jne. Kaikki muut kuitenkin vannovat sen nimeen ja palvovat sitä lähes polvillaan, joten mistä on kyse? 

Perustuuko se vain elokuvan saamiin ylistäviin ennakkoarvosteluihin, tai siihen että siitä kuuluu pitää kun kyseessä on oletetusti mestariteos. Vai johtuuko se kuitenkin vain oman elokuvaymmärryksen puutteesta? Koska näitä mielipiteitä ei kaveriporukassa niin vain heitelläkään, niin heitellään sitten täällä...


(tämä viestiketju ei ole provo, joten keskustellaan asiallisesti ja rakentavasti)

Muutamia elokuvia joille en itse lämmennyt ;)


Million Dollar Baby

Elokuva jonka draamankaari putoaa puolenvälin jälkeen pystysuoraan alas tyyliin heikko, huono, huonompi, huonoin, jaa... Loppu. Elämä on välillä sietämätöntä tuskaa, tiedetään , mutta tällä kertaa Eastwood hieroi riemua naamaan ruosteisella rautahanskalla. Elokuvan sisälläkään nämä hahmot eivät tehneet kuin pienen kuprun ja senkin vain toisiinsa väliaikaisesti. Elokuvan viimeinen puolikas ei tarjoa edes pientä oljenkortta tai valonpilkahdusta kenellekään vaan kurimusnäytelmä on pitkä ja tuskainen. Itsestäni en löytänyt sitä masokistista solua joka olisi jollakin omituisella tavalla löytänyt elokuvasta suuresti koskettavaa elokuvakokemusta. Lähinnä se aiheutti välinpitämätöntä kiukkua Eastwoodia ja kaikkia niitä kohtaan jotka elokuvaa niin vuolaasti kehuivat. Mestariteos tai ei, en katso uudestaan. Saiko ajattelemaan? Sai, mutta vääriä asioita. 

ILMAINEN URHEILUKANAVA (ilmaiset nyrkkeilymatsit & muut urheilutapahtumat livenä netissä)

The Weather Man

Tylsä, uninen, turha ja ketä kiinnostaa. Tuskallisin ja pitkäveteisin elokuvakokemus koskaan. Samantyyppinen
uninen musiikki kuin American Beautyssä, mutta elokuvat kuin yö ja päivä eli toinen loistava ja toinen täysin mitätön. Useampikin kaveri ehti tätä kehumaan, mutta vajaa kaksi tuntia Nicolas Cagen unista ja masentunutta pannua on liikaa. Miehen hahmo jo itsessään oli niin turha että miksi kukaan haluaisi seurata miehen tuskallista rimpuilua sen pidempään. Pitkäveteinen elokuva jota ei muista kukaan enää parin vuoden päästä. Tylsää.

Crying Game

Mies löytää tosi rakkauden ja se rakkaus on sokea. Elokuva joka keräsi katsojia pelkästään sillä, että naiselta
löytyikin mela. (The Crying Game moment) Kysytpä keneltä tahansa niin vain tästä kohtauksesta leffa muistetaan. Elokuva - Yllättävä? kyllä. Nerokasta ja mestariteos? Ei millään. Ei kestä toista katsontakertaa vajoamatta joutavaan keskinkertaisuuteen.

Vihje: Vilkaiskaapa Sleepaway Camp niin saattaa vierähtää rehti kyynel.


Kommentoi omat tunnustuksesi tästä

Voita ilmaisia lisätuloja sillä se helpottaa tuskaa reippaasti: 
KOKEILE TÄSTÄ

12 kommenttia

  1. Anonyymi // 13. tammikuuta 2009 klo 9.34  

    No ehkä päällimmäisenä itsellä uusi Indiana Jones. Vaikka olikin odotukset todella korkealla niin olin varautunut pettymään. Ei riittänyt varautuminenkaan, vaan koko elokuva oli yhtä huiskimista ja rymistelyä koko touhu eikä vanhasta kunnon velmu Indystä tietoakaan. Ei vaan toiminut mulle.

    Siinäpä sitten vaan kaveriporukan mukana nyökytellen elokuvateatterista ulos ja naureskellen että olipas vauhdikas ja hyvä pätkä. Mun sielusta kuoli pieni sopukka tuon illan aikana.

  2. Anonyymi // 13. tammikuuta 2009 klo 11.12  

    Crash. Surkea yritys ottaa kantaa ties mihin yhteiskunnan ja suvaitsevaisuuden epäkohtiin mentyksiin sun muihin. Lopputulos: Ylinäytelty ja tylsä tyhjänpäiväisyys, joka oli suunniteltu vain ja ainoastaan Oscareita varten. Tämä juuri sellainen elokuva jota kukaan ei kehtaa haukkua, ei edes kriitikot.

    2001 Space Odyssey. Järjettömän pitkä Kubrikin kuvasarja miltä maailma voi luultavasti, ehkä, vissiin näyttää ja olla joskus. Elokuva oli TYLSÄ. Verrataan elokuvaa vaikka miehen toiseen tulevaisuudenkuvaukseen Kellopeli Appelsiiniin, niin puhutaan jo ihan eri tason elokuvasta.

    Piti hieman purkautua. Tattis

    P.s Moniko uskaltaa myöntää, että katsoo salaa mieluummin Uneton Seattlessa kuin Englantilaisen Potilaan?

  3. Anonyymi // 14. tammikuuta 2009 klo 12.15  

    Suurin osa näistä ykkösluokan tähdillä kuorrutetuista pukudraamoista, jotka aina käsittelevät samoja asioita kuten yhteiskuntaluokat, soveliaisuuden raja-aitoja rikkovat raukkaustarinat ja blaa blaa. Esmes Ylpeys ja Ennakkoluulo ala Jane Austen ja muut vastaavat elokuvat.

    Ei uppoa mulle itkemälläkään.

  4. kairo // 16. tammikuuta 2009 klo 4.53  

    Olihan se joulun kohtaan televisiosta tullut Timo Koivusalon Kalteva torni. Etukäteen olin sukulaisilta ja lehdistä ymmärtänyt, että filmi olisi ihan ok kuvaus hulluudesta. Mutta eihän se nyt oikein ollut. Täyttä Pekkoa. Siinä se. Oikeastaan uskomatonta, että edes ajattelin jotain sellaista, että voishan se Koivusalo tehdä hyvänkin elokuvan.

  5. Salkku ja solmio // 16. tammikuuta 2009 klo 15.53  

    Törmään samaan ilmiöön miltei jokaisen suomalaisen elokuvan kohdalla. Ylinäyteltyjä, teennäisiä ja vaikuttaa joka kerta siltä kuin tekijät yrittäisivät hampaat irvessä vakuuttaa jollekin että suomessakin osataan tehdä hienoja elokuvia. Valitettavaa ja läpinäkyvää. Poikkeuksena mainittakoon Ganes ja säännön vahvistavana esimerkkinä Dark Floors.

  6. Anonyymi // 18. tammikuuta 2009 klo 14.40  

    Annie Hall / Woody Allen. Ei sikana kiinnosta jonku pedofiilin sielunelämä tai tuskailu. Kuolkoon äijä pois!

  7. Anonyymi // 20. tammikuuta 2009 klo 6.20  

    Woody Allenin elokuvat ois paljon parempia jos se itse ei näyttelisi niissä. Ärsyttävää jatinaa.

    Suurin osa näistä vanhoista ns. mestariteoksista on nykymittapuulla melkoista keskinkertaisuutta. Mutta minkäs teet ku laki määrää että ne on parhaita elokuvia. Ihmisillä tunnu muutenkaan enää olevan omia mielipiteitä mistään. Tykätään siitä mistä käsketään tykätä.

    Citizen Kanestakin aina vaahdotaan kuin se oli aikaansa edellä silloin ja blaa blaa. Aivan ääs, se siitä sen parempaa elokuvaa mun silmissä tee. Mäkin olen aikaani edellä joten olen automaattisesti huipputyyppi.

  8. Anonyymi // 11. huhtikuuta 2009 klo 5.07  

    Pitäisin Tarantinon elokuvia suuresti yliarvostettuina.

  9. Anonyymi // 23. toukokuuta 2009 klo 8.50  

    Itseäni suorastaan raivostuttaa David Lynchin tekemiin elokuviin kohdistuva hehkutus, esim. Eraserhead ja Mulholland Drivea kehutaan joka paikassa ja omasta mielestä ne on täydellistä tekotaiteellista vessan jätettä, uskoakseni Lynch tekee elokuvistaan tarkoituksella täysin päämäärättömiä teoksia joista sitten jokainen katsoja saa itse kuvitella mitä elokuvassa ajetaan takaa, todellisuudessa ei mitään!

  10. Devika Rani // 19. elokuuta 2009 klo 3.03  

    Mulle yksi tärkeimmistä asioista on samaistuminen johonkin roolihahmoon. Jos näin ei käy, elokuva jää todella ulkokohtaiseksi.

    Citizen Kane on loistava elokuva, jos tutkitaan kuinka elokuva on tehty. Mutta itse tarina saa mut unten maille. Krooh...

    Won Kar Wain In The Mood For Love, todella tekotaiteellista. Samaan osastoon Amelien ja Magnolian kanssa. En syttynyt yhtään.

    Mä katsoisin mielummin Uneton Seattlesissa kuin Englantilaisen potilaan, hih! ;D

  11. Anonyymi // 3. huhtikuuta 2010 klo 17.10  

    Sanoisin, että Avatar on nyt viime aikoina ollut se "yliarvostetuin" leffa, minkä olen nähnyt..
    Yhden ainoan ihmisen lisäkseni olen kuullut sitä moittivan, että vuosia sitä piti tehdä mutta eipä tuohon juoneen sen enempää voinut panostaa. Kaikki muut ovat listanneet suosikikseen, hmm.....
    Se aika, minkä leffateatterissa tuli vietettyä, mietin lähinnä että "Pocahontas... Vai Atlantis... Pocahontas se on... Ei, ei, kyllä tämä on minun mielestä enemmän kuin Atlantis!" joten siinä sitten jäi se visuaalisen puolen hehkutuskin ihan kokonaan. :>

    Random huomautus loppuun: Poutapilviä ja lihapullakuuroja voitti Avatarin 10-0 tämän katsojan silmissä. o/

  12. Anonyymi // 8. syyskuuta 2010 klo 8.41  

    Crying Game on totaalisesti ajasta jälkeenjäänyt. Ehkä transut oli uutta 90 -luvun alussa.

    Samoin on käynyt elokuville Nuori Kapinallinen ja Eedenistä itään.

    Citizen Kane.

    Chinatown. Yritin katsoa kaksi kertaa, molemmilla nukahdin.

    Ehkä pahin pettymys on tämä leffa, mistä Big Brother sai alkunsa...en muista leffan nimeä mutta ohjaaja on Peter Weir ja pääosassa Jim Carrey.