TEE OMA TOP-LISTA SUOSIKKILEFFOISTA JA SUOSIKIKOHTAUKSISTA

Tämän sivuston tarkoitus on puhtaasti viihteellinen jonka periaatteena on esitellä lukijoille kaikenlaisia elokuviin liittyviä listoja, kuten kauhuelokuvista, sotaelokuvista ja kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä. Tavoitteena on, että ylläpitomme lisäksi myös vierailevat kirjoittajat saavat halutessaan "töitänsä" esille. Eli jos mieleesi pälkähtää hauska elokuva-aiheinen lista teksteineen, voit lähettää sen meille luettavaksi. Ota esimerkkiä vaikkapa listoista kuten tanssikohtaukset tai urheilukohtaukset. Aiheita on lukemattomia!

Jos teksti on hyvä ja laadukas, julkaisemme sen muiden lukijoiden ja leffafanien iloksi sivustolla, halutessa nimimerkin tai nimen kanssa. Myös oman linkin asialliselle sivustolle voi lisätä tekstiin, kunhan se ei sisällä mitään loukkaavaa tai muuten arveluttavaa sisältöä. Jos et varsinaisesti keksi mitään, kannattaa tutustua osioon ILMAISTA josta voi keräillä kaiken leffoihin liittyvän eikä ne maksa mitään. Näitäkin juttuja on useita.

'''Huom. Kannattaa tutustua jo olemassaoleviin listoihin, koska samasta aiheesta ei julkaista useampaa versiota vaan ne voi laittaa listan kommenttiosioon

ACTION!

0 kommenttia