Kouluelokuvat heittää katsojan takaisin kouluaikoihin
"Elokuvagenre" johon lähes kaikki studiot syytävät sumeilematta rahnaa joka vuosi ja markkinoille tuleekin mitä omituisimpia sekä pohjattoman surkeita kouluaiheisia leffoja säkkikaupalla. Koska tarjonta on järkyttävän kova, mahtuu mukaan myös niitä toisen ääripään tuotoksia eli tahkoavia jättejä ja pienimuotoisia helmiä. Ansaitseeko joku poikkeuksellista asennetta omaava kouluaiheinen elokuva mielestäsi paikan parhaiden listalla, vai löytyykö tarjonnasta pieni erikoisherkku joka olisi syytä ajaa paremmin kansan tietoisuuteen? Kerro se täällä ja valaise tietä elokuvatyylin ystäville
1. Animal House (1978)
Ohjaus: John Landis
Näyttelijät: John Belushi, Tim Matheson, Karen Allen
Katso traileri
Hakiessaan Faber collegen veljeskuntiin, kaverukset marssitetaan heti alkuunsa hylkiöiden joukkoon. Alku ei lupaile hyvää ja kauttarantain he ajautuvat rotiskoon nimeltä Delta Tau Chi. Delta on jokseenkin erikoinen poppoo ja naapurin veljeskunta yhdessä rehtorin kanssa yrittävät päästä eroon koko talosta ja sen asukeista. Homma ei pärjää ihan helposti, sillä Delta pistää kampoihin omalla tavallaan.
Edesmenneen John Belushin "tyylikkäimpiä" rooleja ja elokuva perustuu kirjoittajiensa omakohtaisiin kokemuksiin collegessa. Animal House oli jättimäinen hitti joka tahkoaa cash vielä tänäkin päivänä. Se myös nosti tuntemattoman National Lampoon's -nimen maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.
2. Dazed And Confused (1993)
Ohjaus: Richard Linklater
Näyttelijät: Jason London, Matthew McConaughey, Milla Jovovic, Ben Affleck
Katso traileri
Vuosi 1976, viimeinen koulupäivä, bileet ja pilvee. Linklaterin ohjaustyö lätkäisee valkokankaalle kasan tulevia leffatähtiä ja 70-luvun pöllyttelysukupolvi saa hauskan sekä onnistuneen läpileikkauksen, asiaankuuluvan musiikin säestämänä. Seitkytluvulla nuoruutensa eläneet näkevät helposti itsensä ja sen aikaisen kaveriporukkansa. Keep on livin!
3. Fast Times At Ridgemont High (1982)Ohjaus: Amy Heckerling
Näyttelijät: Sean Penn, Jennifer Jason Leigh, Judge Reinhold, Phoebe Cates
Katso traileri
Kouluelokuva joka kykenee yhtäaikaa olemaan kevyt mutta silti käsittelemään myös vakavampia aiheita kuten teiniraskaus ja aikuiseksi tuleminen. Klassikkokohtauksia viljelevä leffa on silti hauska ja Sean Pennin näyttelemä pilviveikko, Spicoli on yksi genren kaikkienaikojen hauskimpia ja legendaarisimpia hahmoja. Tasapainoinen elokuva joka jyrää monella eri osa-alueella.
4. American Pie (1999)
Ohjaus: Paul Weitz
Näyttelijät: Jason Biggs, Chris Klein, Seann William Scott, Alyson Hannigan, Tara Reid, Eugene Levy, Mena Suvari
Katso traileri
Elokuva joka sytytti koko genren uudestaan tuleen ja poiki tuhansia enemmän tai vähemmän hyviä kopioita. Kiiltokuvamaiseksi muodostunut elokuvatyyli harppasi takaisin 70-luvun roisimpaan suuntaan ja sen vaikutus näkyy vielä tänäkin päivänä vahvasti. Viimeistä vuottaan lukiossa pyörivät kaverukset aikuvat ottaa viimeisestä vuodesta kaikki irti ja mukaan mahtuu niin omenapiirakan kanssa pelehtimistä kuin julkiseen nöyryytykseen päättyvää seksileikkiäkin kuuman vaihto-oppilaan kanssa. Estoton isä, kaverin seksikäs äiti (Milf) ja räävitön kaveri kykenevät luomaan tarinaan monta kohtausta joita pyritään kopioimaan milloin missäkin.
5. Ondskan -Pahuus (2003)Ohjaus: Mikael Håfström
Näyttelijät: Andreas Wilson
Katso traileri
Olosuhteiden painaessa päälle nuori Erik Ponti purkaa kiukkuaan miten parhaiten osaa, eli nyrkein. Viimeisimmän turpakäräjän seurauksena Erik lähetetään sisäoppilaitokseen jossa vastaan asettuu koulua ja nuorempiaan hallitseva vanhempien oppilaiden pahapäinen porukka. Erik Pontilta ei kuvien kumartelu taitu, joten tilanne kiehuu siihen pisteeseen että sen on pakko purkautua lujaa tavalla tai toisella. Ja tottakai puolin ja toisin kasvetaan pojista miehiksi. Mahtuupa mukaan jopa romanssi Suomalaisen tytön kanssa.
Hieno osoitus jälleen ruotsalaisten kyvystä tehdä erinomaisia elokuvia. Ondskan ei häviä suuren maailman mittapuulla yhtään niin kuvassa, kerronnassa kuin näyttelijäntyössäkään. Andreas Wilsonin roolisuoritus on sitä luokkaa, mistä leivotaan armotta tähtiä. Ondskan sai myös Oscar-ehdokkuuden enkä voi muuta kuin suositella tsekkaamaan leffan jos on jäänyt jostain syystä välistä.
6. Napoleon Dynamite (2004)Ohjaus: Jared Hess
Näyttelijät: Jon Heder
Katso traileri
Yllättävänkin tiukalla asenteella varustettu supernörtti kyykytti leffakansan täysin pystymetsästä. Polvillaan hirnuva jenkkinuoriso repi liput järkyttyneiden lipunmyyjien käsistä ja pikkubudjetilla toteutettu leffa tahkosi tekijöilleen miljoonia. Jon Hederin näyttelemä Napoleon on yhdistelmä rasittavaa tampiota ja hellyttävää nörttiä joka saapastelee aivan omalla tavallaan maailmassa.
7. The Breakfast Club (1985)
Ohjaus: John Hughes
Näyttelijät: Emilio Estevez, Molly Ringwald, Anthony Michael Hall, Ally Sheedy, Judd Nelson
Katso traileri
Elokuva johon lähes jokainen nuori kautta aikojen on samaistunut ainakin kerran. Listojen kestojyrä kestää ajan hammasta ilman turhia vapinoita.
Joukko nuoria kärvistelee jälki-istunnossa ja ajautuu hitsautumaan yhteen poltellen pilveä ja heittämällä naamarit hetkeksi roskiin. Eri klikeistä tulevat nuoret eivät välttämättä olekaan niin erilaisia kuin sosiaalinen status antaa ymmärtää ja syitä tiettyyn rooliin ei tarvitse aina kaukaa hakea. Klassikko ja edelleen loistava pätkä.
8. Heathers (1988)Ohjaus:Michael Lehmann
Näyttelijät: Winona Ryder, Christian Slater, Shannen Doherty
Katso traileri
Harvojen ja valittujen tyttöjen huippuryhmä päätyy maksamaan kovaa hintaa, kun asioiden ja nokkimisjärjestyksen riivaamat nuoret käyvät koston tielle. Slater ja Ryder näyttelevät tämän mustan komedian pariskuntaa joka päättää kostaa väkivallalla suositulle ryhmälle nimeltä Heathers. Pian homma leviää käsiin ja väkivalta asettuu peruuttamattomalle kurssille kohti veristä loppua. Ansaittu yllästyshitti aikanaan ja omaa omituisen tuntemattoman klassikon leimaa.
9. Clueless (1995)
Ohjaus: Amy Heckerling
Näyttelijät: Alicia Silverstone, Paul Rudd, Brittany Murphy
Cher hallitsee universumia, onnistuneesti. Ainakin omasta mielestään. Koulu on vain välivaihe ja maailma on valmis otettavaksi. Suosittu, kaunis, kadehdittu ja yläluokan eduin varustettu kaunotar pystyy hurmaamaan kaikki, myös katsojat. Pintaliitäjästä kaivetaan elokuvan edetessä enemmän syvyyttä ja särmää kuin uskoisi ja oman mausteensa soppaan tuo Cherin hieman höntti velipuoli (ei sukua). Alicia Silverstone rooliensa huipulla.
Ohjaus: Steve Rash
Näyttelijät: Patrick Dempsey, Amanda Peterson, Seth Green
Katso traileri
Hyväntahtoinen höntti, Ronald päätyy maksamaan koulun kaunottaren mekon, jos tämä käy julkisesti treffeillä hänen kanssaan sekä juttelee asiallisesti koulussa. Suosittuna oleminen on kuitenkin oikeaa työtä eikä siinä maailmassa elo olekaan ihan yksinkertaista mahtavuutta. Onko kaikki sen arvoista vai onko parempi sittenkin olla oma rehti itsensä...
Erikoismaininnat
Pretty In Pink (1986)
Ohjaus: Howard Deutch
Näyttelijät: Molly Ringwald, Andrew McCarthy, Jon Cryer, James Spader
Katso traileri
80-luvun teinitähti Molly Ringwald näyttelee radan väärällä puolella riutuvaa Andieta joka ihastuu rikkaassa osassa kaupunkia asuvaan häiskään. Tunne on molemminpuolinen ja se saa molempien lähipiirin reagoimaan eri tavoin. Andien ykköskaveri Duckie on rakastunut myös häneen, mutta Andie ei näe tätä muuta kuin hassuna kaverinaan. 80-luvun suurimpia hittejä ja John Hughesin kulta-aikaa.
ELEPHANT (2003)
Ohjaus: Gus Van Sant
Näyttelijät: John Robinson, Alex Frost
Katso traileri
Gus Van Santin filmatisointi Columbinen kouluammunnasta jossa kaksi nuorta päätyi ampumaan koulukavereitaan yhdessä historian verisimmistä ja hirvittävimmistä kouluammunnoista.
Ohjaustyö on ollut varmesti vaativa ja itse elokuva seuraa oppilaiden viimeistä koulupäivää niin tarkasti kuin se vain on mahdollista. Elokuva on listalla siksi että se ei alleviivaa, selittele eikä romantisoi mitään ja lisäksi se antaa tapahtuman uhreille kasvot. Samaan aikaan se on ladattu ihan hirvittävällä määrällä tunnetta ja energiaa vaikka elokuvan tahti itsessään on verkkainen. Elokuva joka tulee vainoamaan mielessä vielä vuosia katsomisen jälkeen ja meitä suomalaisia aihe koskettaa valitettavan läheltä.
Klikkaa tästä ja kerro omat suosikkisi
(rastita anonyymi jos et ole rekisteröitynyt jäsen)
Muutama hyvä tulee mieleen;
She's All That (1999)
10 Things I Hate About You (1999)
Weird Science (1985)
Bring It On (2000)
Election (1999)
Mean Girls (2004)
American Graffiti (1973)
Highschool Musical 1 ja 2 oli yllättävän hyviä elokuvia. Myös Grease toimii. Joop diggaan musikaaleista...
The Breakfast Club olis ehdottomasti kuulunu ykköseks! Ja mean girls listalle.
ROCK`N ROLL HIGHSCHOOL!!!! Ehoton.
Misä Dangerous Minds?