Mieleenpainuvimmat Elokuvamusiikit sekä tyylikkäät Elokuvatunnarit
Sävellys: Ennio Morricone
Vuosi: 1966
Upea elokuvabiisi, joka vielä vuosienkin jälkeen nostaa kuuntelijan niskavillat pystyyn ja herkistää miehisimmänkin miehen kyyneliin. Jokainen länkkäriä pihalla leikkinyt lapsi tai aikuinen on iskostanut kappaleen niin syvälle alitajuntaan, että kyseinen kappale livahtaa viheltäen huulilta välittömästi, kun oikeutta lähdetään preerioilta hakemaan, pistoolia vyötäröltä hamuillen. Soundtrack on täynnä toinen toistaan upeampia kappaleita ja levy onkin elokuvahistorian vaikuttavimpia kokonaisuuksia.
Sävellys: John Williams

Vuosi: 1993
John Williams yhdessä Steven Spielbergin kanssa, todisti että taika on vielä jäljellä kun oikea tiimi on kasassa. Tuloksena oli todellinen paluu fantasiaelokuviin Spielbergille ja mestarillinen sävellystyö Williamsille. Tunnusmusiikki on tosiaan tarttuva ja maaginen sekä aiheelle sopivan jyhkeä. Elokuva tarjosi uskonsa kadottaneille elokuvanostalgikoille paluun siihen kulta-aikaan, joka teki herrat kuuluisiksi. Tunnari on upeaa kuultavaa ja erittäin tarttuva. Vaikka olisit katsonut elokuvan vain kerran, luultavasti tunnistaisit sen välittömästi. Tämä nostaa kappaleen näinkin korkealle listalla.
3. Psycho- Theme

Vuosi: 1960
Hitchcockin ja elokuvahistorian kuuluisimpia elokuvia johon Bernard Herrmann sävelsivaikuttavan tunnusmusiikin, joka vieläkin sijoittuu lähes jokaisen elokuvanystävän hittilistoilta. Syystäkin, sillä kyseessä on erittäin tunnelmallinen ja piinaava sävellys, joka tuki elokuvan innovatiivistä kerrontaa saumattomasti. Veitsenterävien viulunvetojen kaikuessa ilmoille tuntee nopeasti levottomuutta ja omituista tarvetta perääntyä siitä mitä sitten ikinä onkaan tekemässä. Suihkuverhovalmistajien ja motellinomistajien kokiessa yllättävää takapakkia myynninlaskuna, kansa kulutti säästyneet rahansa toiseen ja kolmanteen kauhukokemukseen paikallisessa teatterissa. Musiikin ja kuvan hienoa yhteistyötä.
Psycho theme YouTubessa
*

Vuosi: 1977
A long time ago in a galaxy far, far away... Liekö tässä sen kummemmin tätä kappalevalintaa tarvitsee perustella kuin että, jälleen yksi John Williams, George Lucas ja Steven Spielberg -akselin maaginen luomus. Kun keltaiset tekstit elokuvan alussa lähtevät rullaamaan kohti avaruutta, saa jokainen elokuvasarjan fani sellaiset sävärit ja hytinät, ettei puheesta tahdo tulla tolkkua. Armeijallisia, megalomaanisia, intensiivisiä, tunteellisia ja spektaakkelinomaisia sävellyksiä täynnä oleva soundtrack on ollut jokaisen itseään kunnioittavan Star Wars-fanin hyllyssä jo aikojen alusta. Imperial March...
Star Wars YouTubessa*

Säveltäjä: John Williams
Vuosi: 1977
Kohtaus jossa maan ihmiset ottavat kontaktia avaruuden vierailijoiden kanssa vuorella on jo klassikko. Syntikkaan yhdistetty väritaulu, jossa jokaisen soiton ääni näkyy eri värinä ja avaruusalus (jossa värit näkyvät aluksen pohjassa) kommunikoivat keskenään, muukalaisten näin opettaen universaalia "merkkikieltä" ihmisille. Yksinkertainen renkutus, mutta kuvan ja äänen yhteistyö nostaa kohtauksen niin visuaalisesti ja äänellisesti kuin musiikillisestikin, aivan käsittämättömiin korkeuksiin.
*
*

Vuosi: 1977
Rokkipappa Iggy Popin sävellys lust for life polkaisee elokuvan käyntiin kohtauksella, jossa Renton ja Spud pakenevat myymäläetsiviä tai poliiseja, pöllittyjen kamojen lennellessä pitkin katuja. Trainspotting trailerissakin käytetty biisi sopi täydellisesti vauhdikkaaseen aloituskohtaukseen. Soundtrack on muutenkin täynnä upeita biisejä kuten yliannostuskohtauksessa käytetty Lou Reedin Perfect day. I chose not to choose life..
Soundtrack (alhaalla)
*

Vuosi: 1984
Ray Parker Jr:n esittämä Ghostbusters -elokuvan nimikkokappale nousi elokuvan ilmestymisen myötä kaikkien hittilistojen kärkeen. Loistava kappale ja yksi 80-luvun mieleenpainuvimmista elokuvatapauksista. Jopa The Rasmus teki kappaleesta oman versionsa. Who you gonna call? GHOSTBUSTERS!
Jälleen yksi John Williamsin kuolemattomista elokuvasävellyksistä. Indiana Jonesin seikkailuja siivittämä tunnusmusiikki on oivallinen esimerkki miehen nerokkuudesta. Jokaisen seikkailijan ja pikkupojan (tai tytön) takaraivossa jumputtama seikkailumusiikki on toiminut siivittäjänä jos jonkinmoisissa seikkailuissa ja leikeissä. Yksi kaikkien aikojen tarttuvimmista elokuvabiiseistä.
Indiana Jones musiikki YouTubessa
Indiana Jones kotisivut
*****
Best of movie themes YouTubessa- musiikkikokoelmia parhaista musiikeista elokuvissa
Bond -Tytöt
Näytät syrjivän James Bondeja jokaisessa listauksessa... Minusta Bond tunnari kuuluu niihin tunnetuimpiin
Olet enemmän kuin oikeassa. Virhe korjataan heti justiinsa :). Tahtoo aina jotain oleellista unohtua kun listoja miettii...
Listalta jäi pois ainakin seuraavat mainitsemisen arvoiset elokuvat:
Lord of the Rings. Rocky, Terminator, Pink Panther, Sound of music, Kill Bill, Pulp fiction, Reservoir dogs, Back to the future, Titanic, Footloose, Grease, Armageddon, Batman, Superman, Saturday night fever, matrix, Dirty Dancing, Fame, West side story, Gladiator, Eight mile, Disneyn kymmenet elokuvat, E.T, Jaws, Mission impossible....
Joo, ei oo helppo tehtävä listata kymmentä parasta: Mission Impossibele ;) Mutta eka on tosiaan ihan loistava ja ansaitsee paikkansa :D
Jep taitaa mission impossible theme mennä televisiosarjan piikkiin. Tokihan sitä sitten hieman fiksailtiin elokuvaa varten.
Hyvät, pahat ja rumat soundtrack on kyllä niin upea tekele, että meinaa jalat lähtä alta kun niitä biisejä kuuntelee.
I niin. Arvaa mikä minusta sopisi myös tälle listalle: Keskiyön pikajunan upea sisuskaluihin menevä psykedeelinen "Chase" (Giorgio Moroder): http://www.youtube.com/watch?v=YDFksEN5SFE
Leffakin on loistava!
Huh mitkä nostalgiaväristykset sai tosta kappaleesta.
http://www.youtube.com/watch?v=nwBbMXYDsXw
Ja täysillä tietenkin :)))))
Todella hienoja kappaleita seuraavat elokuvat täynnä:
Moulin Rouge ja Amelie (jonka olisi helposti mahduttanut listalle-Aivan upea!)
Moulin Rouge
http://www.youtube.com/watch?v=x-L1M_IuE4k
_____________________________________________
Amelie-Yann Tiersen soundtrack
http://www.youtube.com/watch?v=aip3836VtZ0&feature=related
(monia kappaleita elokuvassa)
http://www.youtube.com/watch?v=3Fm3qbYfxGY
mikset laittanu halloween theme song iha helvetin hyvä
Hieno biisi se kyllä on, en käy kieltäämään. Jotain upeita kappaleita ja elokuvia aina jää listan ulkopuolelle.
Hauska sinänsä, että herra Carpenter tais itse säveltää kyseisen biisin.
Hitto tän Googlen Bloggerin käyttäminen on välillä rasittavaa touhua. Fonteista tulee välillä mitä sattuu eikä anna laittaa kaikkia samalla kirjasimella. Prkl. Älkää antako sen häiritä.
Muutamat leffamusat joita ei vielä mainittu:
Riz Ortolani: "Cannibal Holocaust"
Ennio Morricone: "Il Grande Silenzio"/"Suuri hiljaisuus"
Christopher Young: "Hellraiser"
Fabio Frizzi: "L'aldila"/"The Beyond"
Goblin: "Profondo rosso"
Täytyy ihan mainita Slumdog Millionairen upea soundtrack. Intialaista musiikkia länsimaisella (tark. Brittiläisellä) höysteellä. Lopputulos: Lento perseelleen. Vuosikausiin paras soundtrack. Lähentelee jo Boylen masterpiissiä, Trainspottingia. Kuuntele, mutta katso elokuva ensin.
http://www.youtube.com/watch?v=vHUQht1HRmY
Mun mielestä james bond ykköseks ja indiana jonesin sijaa pitäis nostaa!!!
Huuliharppukostaja siinä menöö kylymänväreet,ja esim Charles Bronsonilta mahtava esitys.